Uniongelmien todellinen syy ei aina ole se, mitä luulet.
Melkein kaikilla on joskus elämässään unettomuutta. Silloin kun on paljon stressiä, esim. epävakaan työtilanteen takia, avioeron, terveyden tai lapsien takia, se voi valvottaa väliaikaisesti. Huoliajatukset pyörivät mielessä ja uni ei tule. Tai sitten unet ovat katkonaisia ja heräät liian aikaisin. Usein unitilanne paranee, kun huolta aiheuttavat tilanteet elämässä helpottavat.
Mutta entä jos unitilanne ei parane, vaikka huolenaiheet ovat poissa? Tai jos huolenaiheet eivät helpotakaan ja unettomuus käy jatkuvaksi?
Uniongelmien todellinen syy
Kroonisten uniongelmien taustalla on aina joku stressi. Se voi olla tiedostettu stressi, mutta myös täysin tiedostamaton, eli alitajuinen. Unettomuus voi tuntua kummalliselta silloin, kun elämässä kaikki tuntuisi olevan kunnossa.
Jos tilanne on tämä, kiinnitä huomiota ajatuksiisi. Mitä ajattelet? Murehtiminen ja asioiden ennalta pelkääminen vie kauhean paljon energiaa, mikä jo itsessään väsyttää ja vähentää energiatasojasi. Mutta se ei valitettavasti väsytä niin, että se auttaisi nukkumista, päinvastoin!
Kun sinulla on huolia ja pelkoja, se saa hermostosi hätätilaan ja ”fight or flight”-tilaan. Hätätila voi olla hiljainen, mutta jatkuva, jolloin et ole välttämättä edes huomannut, että sellainen on. Varsinkaan jos se on jatkunut jo vuosia, tai jopa vuosikymmeniä. Hätätila on yhteydessä sisäiseen turvattomuuden tunteeseen. Kun koet sisälläsi turvattomuutta, uni ei tule, koska kehosi ja mielesi pelkää, että jotain pahaa voi tapahtua silloin, kun nukut. Silloin kuviteltu uhka voisi päästä yllättämään sinut, kun olet heikoimmillasi.
Monet eivät tunnista kehonsa kroonista hätätilaa, koska eivät ole lapsuudestaan asti kokeneet juurikaan muuta. Kehon ja mielen oletustila on aina jonkun asteinen hätä. Joskus voi olla tilapäisiä vapauden ja rakkauden olotiloja, mutta sitten palataan oletustilaan takaisin. Jos kehon hätätilaa ei tunnista, uniongelmien todellinen syy jää helposti piiloon.
Kehon ja mielen kroonisen hätätilan aiheuttaja: traumat
Kehon hätätila on aina traumaperäistä, kuten on myös murehtiminen ja ennalta huolestuminen. Tällaista hätätilaa ja kroonista stressiä aiheuttavat mm. seuraavat kokemukset:
- Epävakaa tilanne lapsuuden kodissa
- Vanhempien alkoholismi / huumeiden käyttö / mielenterveysongelmat / narsismi
- Vanhempien tai perheenjäsenien toistuvat vihan puuskat (lapsi oppii pelkäämään niitä koko ajan)
- Lapsena muodostunut kehityksellinen trauma (Lisätietoa kehityksellisestä traumasta)
- Kaikki traumaattiset omien rajojen rikkomiset, esim. seksuaalinen väkivalta, muu väkivalta, väkivallan uhka
- Muut traumaattiset tapahtumat, esim. kolarit, onnettomuudet
- Menetys, läheisen kuolema, hylkääminen, yksin jääminen
Ihmiskunnan kehitys – traumojen esille tulo
Elämme nopeutetun kehityksen aikaa, jolloin ihmiskunnan värähtelytaso nousee nopeasti ja henkinen kehitys nopeutuu. Näinä aikoina tulemme tietoiseksi vanhoista tunnetraumoistamme ja ne alkavat vaivata meitä, jotta huomaisimme ja vapauttaisimme ne. Kun sinun kehossasi ja (alitajuisessa) mielessäsi on traumaenergiaa jumissa jonkun vanhan traumaattisen tapahtuman johdosta, vedät sillä energialla puoleesi ihmisiä ja tilanteita, jotka nostavat sinussa samoja tuntemuksia ja tunteita, kuin mitä koit alkuperäisen trauman hetkellä. Esiin tulevat pelot ja muut ikävät tunteet siis ohjaavat sinua parantumisen suuntaan, tuomalla ensin trauman tietoisuuteesi.
Esim. jos koit lapsuudessasi kodissasi pelkoa väkivaltaisen isän takia, etkä ole saanut vapautettua sitä pelko-/traumaenergiaa pois kehostasi ja mielestäsi, se pelko on sinussa edelleen. Et ehkä tunne sitä pelkoa jatkuvasti, mutta viimeistään silloin, kun tapahtuu jotain, mikä muistuttaa sinua alitajuisesti menneistä kokemuksista. Esim. vihainen naapuri voi triggeröidä sinussa aiemman trauman ja aiheuttaa sitä samaa pelkoa, jota koit lapsena.
Uniongelmien parantaminen
Silloin, kun uniongelmien todellinen syy on tunnetraumoissa, tehokas parannuskeino on niiden traumojen vapauttaminen. Jos tunnet jatkuvaa murhetta, huolta tai pelkoa, ne ovat selvä indikaattori, että kannat itsessäsi vielä vanhoja traumoja. Jos traumoja ei olisi, et tuntisi noita tunteita. Voisit suhtautua asioihin neutraalisti. Joskus merkki traumoista onkin vain jatkuva huolestuminen ja murehtiminen.
Isoin asia, mitä traumat aiheuttavat, on sisäinen turvattomuus.
Sisäinen turvattomuutesi johtuu siitä alitajuisesta uskomuksesta, että et ole turvassa vieläkään. Tämä alitajuinen uskomus on trauman aiheuttama. Luot alitajuisilla uskomuksilla ja ajatuksillasi todellisuutesi. Eli jos haluat nukkua, sisäistä turvan tunnettasi on vahvistettava ja on muutettava alitajuinen uskomuksesi sellaiseksi, että ”Olen turvassa nyt”.
Voit lähteä muokkaamaan alitajuisia uskomuksiasi positiivisemmiksi ja lisätä sisäistä turvan tunnettasi lempeästi esim. subliminal-meditaatiolla. Subliminal-meditaatiot ovat erittäin tehokas ja helppo keino oman alitajunnan muokkaamiseen. Täältä löydät Unenlahja-meditaation.
Jos sinulla on paljon / isoja traumoja, saatat tarvita meditaation lisäksi apua myös traumojen vapauttamiseen. Kehityksellisen trauman vapauttamisesta saat lisätietoa täältä.
Jos tarvitset henkilökohtaisempaa apua traumojen vapauttamiseen, saat täältä lisätietoja.
Kun uniongelmien todellinen syy on tiedossa, silloin voit saada siihen tehokkaampaa apuakin.