Traumojen purkaminen, Traumailta Hyvinkäällä 10.10.2023
Meillä kaikilla on tarve tulla kuulluksi, nähdyksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi omana itsenämme.
Kun koemme lapsena paljon haasteita, erityisesti sellaisia vaikeita tilanteita, joissa emme saa tukea tunnetasolla tai fyysisesti, se lapsi haavoittuu.
Kipeät tilanteet voivat unohtua tietoisesta muistista vähitellen kasvaessamme, mutta usein tilanteiden aiheuttamat tunteet varastoituvat kehoomme. Niitä kutsutaan (tunne)traumoiksi.
Tiedostamattomat traumat vaikuttavat aikuiselämäämme yllättävän paljon. Traumat aiheuttavat myös paljon erilaisia rajoittavia uskomuksia. Esim. kiusaamisen kohteeksi lapsena joutunut henkilö voi kärsiä aikuisenakin huonosta itsetunnosta (”Olen huonompi, kuin muut”, ”En osaa”, ”En pärjää”). Kiusatuilla on usein myös ihmisten pelkoa, joka voi ilmetä mm. stressaantumisena ihmisjoukoissa, tai erityisherkkyytenä, jolloin omat energeettiset rajat ovat liian auki vastaanottamaan muiden tunteita.
Tämä haavoittunut lapsi asuu edelleen sisällämme, peläten ja pyytäen meidän apuamme. Huomaat sen esim. silloin, kun pelkäät tai ahdistut tilanteessa, jossa ei ole mitään vaarallista (esim. esiintyminen).
Sisäisen lapsen haavoittuminen johtaa tunnetraumoihin. Tunnetraumat tarkoittavat, että sisäinen lapsesi on haavoittunut.
Sisäistä lasta voidaan eheyttää ja hoitaa vahvemmaksi, onnellisemmaksi, kohtaamalla hänen kipunsa. Traumojen purkaminen on tähän hyvä työkalu. Tällöin tunnetraumat vapautuvat kehostasi ja niiden muisto haalistuu mielessäsi.
Lapsi sinussa herää eloon ja iloon, ja elämästäsi tulee kevyempää.
Kenelle traumojen purkaminen / tapahtuma sopii
Voit tulla traumanpurkuiltaan, jos olet tietoinen sinuun edelleen vaikuttavista lapsuuden haavoistasi, tai vaikka et olisi tietoinen niistä ollenkaan.
Jos elämässäsi on mm. seuraavia haasteita, se kertoo, että sisäinen lapsesi kaipaa hoitoa:
- Hankaluus rakastaa itseäsi
- Läheisriippuvuus (laitat muiden hyvinvoinnin omasi edelle)
- Huonot rajat / Muut eivät kunnioita rajojani
- Ihmissuhdeongelmat
- Yksinäisyys
- Toistuvat ikävät kaavat elämässä (esim tulen aina jätetyksi, tulen toistuvasti kohdelluksi epäreilulla tavalla, jne)
- Elämä ei tunnu hyvältä, en nauti elämästä
- Krooninen / toistuva: viha, suru, masennus, triggerit, jne
- Pelot, fobiat
- Riippuvuudet
Illan ohjelma
Ilta sisältää:
- Teoriaa
- Traumanpurkuhoito
- Keskustelua
- EFT-menetelmän perusteet
Illan alussa keskustellaan siitä, miten lapsi sisällämme voi haavoittua ja miten se vaikuttaa myöhemmin elämäämme.
Teoriaosuuden jälkeen teen traumojen purkamishoidon ryhmähoitona.
Hoidon jälkeen keskustellaan ja opetan EFT-menetelmän, jota voi käyttää ns. kotimenetelmänä erilaisten ongelmien hoitamiseen, olivat ne tunneongelmia tai muita haasteita.
Tapahtuman osoite
Tapahtuma järjestetään ti 10.10.2023, Studio SunSydämen tiloissa Hyvinkäällä, klo 18-20:30.
Osallistumismaksu 40e (sisältää teetarjoilun).
Osoite: Viertolankatu 25, LH2, 05800 Hyvinkää.
(Sisäänkäynti kadun varressa, vasemmanpuoleinen liikehuoneisto. Lähistöllä on runsaasti ilmaista parkkitilaa kadun varressa.)
Ilmoittautuminen
Ilmoittautumiset ja lisätietoja:
info@jenniturku.com
tai tekstiviestitse numerosta 040 537 8950
Paikkoja on rajoitetusti, joten varaa omasi ajoissa!
Olet lämpimästi tervetullut tapahtumaan! Ota myös ystäväsi mukaan!
Terveisin,
Jenni Turku
Traumahoitaja, Energiahoitaja, Klassinen homeopaatti
*****
LISÄTIETOA JENNISTÄ:
jenniturku.com
Jennin fb-sivut