Rakkausvalmennus – apua, kun et pääse yksin eteenpäin rakkaushaasteissasi
Onnellisen ja pitkäikäisen parisuhteen löytäminen ei ole mitään sattumaa. Parisuhde peilaa aina jotain hyvin tärkeää sinusta itsestäsi. Kuten kaikki ihmissuhteesi, mutta parisuhde on aikuisiän läheisin ja tärkein ihmissuhde. Siksi kumppanisi peilaa sinulle sisäistä maailmaasi paljon voimakkaammin, kuin kukaan muu.
Onnellisen parisuhteen 2 kulmakiveä ovat:
- Olet suhteessa oikean ihmisen kanssa
- Olet itse ihminen, joka pystyy ylläpitämään onnellista suhdetta
Millainen on ihminen, joka kykenee ylläpitämään onnellista suhdetta?
Moni keskittyy vain oikean ihmisen löytämiseen, mutta unohtaa itsensä. Millainen on ihminen, joka pystyy ylläpitämään onnellista suhdetta? Hän on ihminen, jolla on hyvä olo omassa itsessään. Hän tietää olevansa rakkauden arvoinen, arvokas, riittävä omana epätäydellisenä itsenään. Hän on ihminen, joka uskaltaa olla avoin ja kertoa rehellisesti, mutta kunnioittavasti omista tunteistaan, omista rajoistaan ja etenkin siitä, jos jokin suhteessa tai kumppanissa vaivaa häntä.
Vaikeiden keskustelujen välttely ei paranna suhdetta, vaikka se auttaisikin ylläpitämään näennäistä rauhaa. Tällaisessa rauhassa, jossa jompaakumpaa sisäisesti kaihertaa joku asia, mutta siitä ei puhuta, tappaa suhteen hitaasti. Ensin häviää läheisyys ja yhteys ja kohta intohimokin on kaukainen muisto vain.
Ihminen, joka pystyy ylläpitämään onnellista suhdetta, pystyy kohtaamaan omat ja kumppaninsa vaikeat tunteet. Hän on luotettava ja sanansa mittainen. Hän tekee, mitä lupaa. Jos hän joskus ei pysty siihen, hän pystyy pyytämään anteeksi ja ottamaan vastuun käytöksestään. Hän korjaa asian jatkossa. Hän ei lupaa sellaista, mihin ei pysty tai mitä ei aidosti halua.
Olenko suhteessa oikean ihmisen kanssa
Mistä sitten tietää, että on suhteessa oikean ihmisen kanssa? Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta, mutta tässä hieman osviittaa.
Teillä on aidosti hyvä olla toistenne seurassa. Tuntuu, että voit olla oma itsesi ja tuoda esille syvimmätkin puolet itsestäsi. Voit kertoa mielipiteesi ja ajatuksesi toiselle. Ei teidän tarvitse olla kaikesta samaa mieltä, mutta voitte olla kunnioittavasti eri mieltäkin ja ainakin kuunnella ja ymmärtää toistenne näkemyksiä.
Sinulla on turvallinen ja rento olo toisen seurassa. Ei tarvitse pelätä, että toinen suuttuu tai hermostuu, jos sanot väärän asian. Sinun ei tarvitse alkaa varoa sanojasi. Pelko ei koskaan kuulu terveeseen parisuhteeseen.
Luottamus. Voit luottaa toiseen ja olet itsekin luotettava. Se tehdään, mikä luvataan.
Riitojen selvittäminen. Kaikissa suhteissa tulee joskus erimielisyyttä ja konflikteja. Konflikteista täytyy voida puhua – jos jätätte vaivaavat asiat selvittämättä, suhde tulee kuolemaan pystyyn. Ei ehkä ole avoimia riitoja, mutta kohta ei enää ole läheisyyttä, yhteyttä ja intohimoakaan. Intohimo suhteissa ei kuole siksi, että suhde on kestänyt kauan, vaan siksi, että läheisyys, rentous ja turva on kadonnut. Olennaista riitojen selvittämisessä on, että molemmilla täytyy olla jälkikäteen olo, että tulin kuulluksi ja ymmärretyksi. Jos näin ei ole, saatat olla ihan väärän ihmisen kanssa.
Todellinen syy rakkausongelmille
Jos huomaat, että et itse ole ihminen, joka pystyy ylläpitämään onnellista parisuhdetta, et ole yksin. Moni kärsii siitä, että ei uskalla olla kumppanin kanssa oma itsensä, ei uskalla ottaa vaikeita asioita puheeksi, eikä uskalla kertoa rajoistaan. Eikä ehkä edes itse tunnista omia rajojaan.
Huonorajaisuus ja pelko puhua vaikeista asioista on kaikki tyypillistä traumakäyttäytymistä. Sisälläsi on pelko, että kumppani suuttuu, jos otan asian puheeksi. Pelot ovat aina trauman aiheuttamia. Sinua on sattunut joskus aikaisemmin, kun olet ilmaissut itseäsi ja pettymystäsi vapaasti. Ehkä opit jo lapsena, että omien rajojen, tunteiden tai tarpeiden ilmaisu johti johonkin pettymykseen. Tai siitä seurasi jotain pelottavaa ja pahaa. Trauma ei ole ulkoinen tapahtuma, vaan sisäinen kokemus. Pienelle lapselle on pelottavaa voi olla jo se, jos oma äiti tai isä hermostuu, naljailee tai suhtautuu välinpitämättömästi. Puhumattakaan, jos äiti / isä lähtee pois eli jättää yksin, huutaa, tai käyttää väkivaltaa.
Jos taas et millään löydä oikeanlaista kumppania rinnallesi, vaan kaikki suhteet kariutuvat siihen, että ette vaan lopulta sovi yhteen, niin …. sekin on trauman aiheuttamaa. Silloin sinussa on joku osa sisälläsi, joka alitajuisesti ihastuu juuri niihin ihmisiin, jotka tulevat aiheuttamaan sinulle kipua. Alitajuntasi tunnistaa kyllä muista ihmisistä hyvin nopeasti, millaista vuorovaikutus heidän kanssaan tulee olemaan. Jos esim. lapsuudessa isäsi oli äkkipikainen ja pelkäsit häntä, on todennäköistä, että tulet aikuisena valitsemaan kumppaneita, jotka käytöksellään aiheuttavat sinulle samoja pelon tunteita, kuin isäsi. Kumppanin teot eivät välttämättä ole samoja, kuin isäsi, mutta niiden aiheuttamat tunteet ovat.
Meillä kaikilla on lapsuudestamme traumoja. Emme välttämättä muista niitä, koska tietoinen mieli suojelee meitä – olemme unohtaneet satuttavat menneisyyden tapahtumat. Traumat ilmenevät aikuisena tyypillisimmin juuri parisuhdeongelmina. Tai sellaisena ongelmana, että et ikinä edes löydä parisuhdetta, vaikka tahtoisit. Silloin jostain syystä alitajuisesti pelkäät rakkautta niin paljon, että pidät ihan itse energeettisesti kumppanit loitolla. Ei ole väliä, miten paljon yrität asiaa muuttaa esim. käymällä aktiivisesti treffeillä tai yrittämällä olla avoimempi.
Rakkausvalmennus – tehokas apu rakkausongelmiin
Silloin kun et onnistu löytämään onnellista parisuhdetta, löydät vain vääriä tai et löydä ketään, apua on saatavilla. Jos olet motivoitunut sisäiseen muutokseen, Rakkausvalmennus voi olla juuri sinua varten. Rakkausvalmennus on henkilökohtainen valmennuspaketti, jossa autan sinua jäljittämään tiedostamattomat blokkisi ja traumasi, jotka pitävät rakkautta loitolla sinusta.
Kun blokit ja traumat vapautetaan turvallisesti ja tehokkaasti pois, muutut ensin sisäisesti. Saat enemmän voimaa, luottamusta ja turvan tunnetta. Alat rakastaa ja arvostaa itseäsi aivan uudella tavalla. Rakkausvalmennus auttaa sinua myös tunnistamaan oman sisäisen ohjauksesi selvemmin ja silloin alat tunnistaa, kuka tulee tarjoilemaan sinulle turvallista ja harmonista rakkautta ja kuka tarjoaa vanhoja traumojasi ehkä vain vähän uudessa paketissa.
Rakkausvalmennus auttaa sinua löytämään onnellisuuden itsestäsi, sisältäsi. Sellaisessa tilassa olet helposti lähestyttävä ja vetovoimainen. Alat vetää puoleesi sitä aitoa sielunkumppaniasi.
Rakkausvalmennus – auttaako se oikeasti?
Kyllä, se auttaa, jos olet valmis sisäiseen muutokseen.
Usein, vaikka ihmiset haluavat muutosta, muuttuminen on kuitenkin se kaikista vaikein asia. Mieli ei pidä siitä, että mennään pois omalta mukavuusalueelta. Nimittäin toimimattomien parisuhteiden toistaminen tai se, että ei koskaan ole suhdetta, on muodostunut sinulle mukavuusalueeksi, vähintään alitajuisesti. Mielesi voi vastustaa muutosta, vaikka se olisi asia, jota toivot hartaasti.
Rakkausvalmennus auttaa sinut läpi transformaation, jonka tuloksena tulet onnellisemmaksi ja koet enemmän rakkautta itseäsi ja koko maailmaa kohtaan. Tulet magneettiseksi sellaiselle sielunkumppanillesi, joka myös voi hyvin omassa itsessään. Näin täydennätte toisianne ja voitte löytää yhdessä pysyvän harmonian ja onnen.
Rakkausvalmennusta on saatavilla yksilövalmennuksena tai ryhmäkurssina.
Rakkausvalmennus – yksilövalmennus
Saat lisätietoa valmennuksesta ja voit hakea valmennukseen täältä.
Rakkausvalmennus – ryhmäkurssi, 01/2025 ->
Jos yksilövalmennus on sinulle liian suuri taloudellinen panostus, hyviä uutisia! Rakkausvalmennus :ta on nyt mahdollista saada myös ryhmäkurssin muodossa.
Rakkausvalmennus – Ryhmäkurssilla opit myös löytämään vahvemman yhteyden omaan seksuaalienergiaasi ja ottamaan sen luomisvoiman käyttöösi.
Jos et millään löydä onnellista parisuhdetta, vaikka olisit kokeillut jo mitä, ei kannata enää tuhlata vuosia elämästäsi samojen toimimattomien kaavojen toistamiseen. Tämä on sinun tilaisuutesi. Ilmoittaudu kurssille jo tänään.
Videolla lisää traumojen vaikutuksesta rakkauselämän ongelmiin.