Häpeä on yksi vaikeimmista tunteista, ellei jopa vaikein. Useimmat meistä häpeävät itseään tai tekojaan edes joskus. Vaikka häpeä onkin aina inhottava tunne, silloin se on erityisen inhottava, kun häpeä ei kohdistu pelkästään tekoihimme, vaan koko minuuteemme. Silloin ydinuskomus on: ”Olen vääränlainen, viallinen, häpeällinen”.
Mistä häpeä johtuu?
Häpeään on yleensä kasvettu jo lapsena. Entisaikojen kasvatukseen kuului valitettavasti nöyryyttäminen ja häpäiseminen ihan yleisesti. Jos lapsi ei tehnyt, kuten vanhemmat halusivat, siitä rangaistuksena oli emotionaalinen hylkääminen. ”Sinun pitäisi hävetä”, ”Etkö sinä tuotakaan osaa”, ”Taas teit väärin”.
Kun lapselle kerrotaan tai annetaan sanattomasti ymmärtää tarpeeksi monta kertaa, että ”Oletpa huono”, se uskomus jää elämään lapsen sisälle kyseenalaistamattomana totuutena: ”Olen huonompi kuin muut”, ”Olen viallinen”. Pienellä lapsella ei ole kykyä analysoida kuulemiaan ja kokemiaan asioita, ovatko ne totta vai eivät.
Hylkääminen, emotionaalinen tai fyysinen, on suunnilleen pahinta, mitä lapselle voi tehdä. Lapsi oppii, että elämä on turvatonta. Koskaan ei voi tietää, hylätäänkö minut. Tällöin lapsi alkaa yleensä miellyttää toisia, jotta he eivät hylkäisi häntä enää. ”Hyväksytkö minut, jos teen kuten tahdot?” ”Rakastatko minua, jos olen sellainen, kuin sinä haluat minun olevan?”
Häpeän taustalla on siis aina kipeitä kokemuksia, joissa ihminen on kokenut, että häntä ei hyväksytä sellaisena kuin hän on. Nämä kipeät kokemukset jäävät elämään sisällemme ja vaikka kokemuksia ei muistaisi enää, niistä jää tunnetrauma, joka varastoituu kehoon ja alitajuntaan, tiedostamattomaan mieleen.
Häpeä ja kehityksellinen trauma
Joskus häpeän taustalla ei kuitenkaan ole ”aktiivisia tapahtumia”, jotka aiheuttaisivat tunnetraumoja. Ei ole tapahtunut mitään ikävää, joka aiheuttaisi traumoja, mutta jotain todella tärkeää, jonka olisi pitänyt tapahtua, jäikin tapahtumatta. Silloin kyse on ns. kehityksellisestä traumasta.
Kehityksellinen trauma muodostuu vauvan tai pienen lapsen ja hänen pääasiallisen hoitajansa vuorovaikutussuhteen puutteista johtuen. Käytännössä puhumme vauvan ja äidin välisestä siteestä. Oma äiti on kaikista tärkein ihminen elämän ensimetreillä ihan jokaiselle meistä. Äiti on se, joka kirjaimellisesti tarjoaa elämän vauvalle ja äidistä vauva on riippuvainen – hänen henkensä riippuu äidistä. Jos äiti ei pysty olemaan vauvalle läsnä sekä emotionaalisella että fyysisellä tasolla sillä tavoin, kuin vauva tarvitsisi, muodostuu kehityksellistä traumaa.
Käytännössä tämä voi tarkoittaa, että äiti ei pysty olemaan läsnä vauvalle tarpeeksi, oma läsnäolon taito on heikentynyt. Tai äidillä voi olla synnytyksen jälkeinen ylirasitustila tai masennus. Jos lapsi ei saa fyysisesti ja konkreettisesti olla tarpeeksi äidin kanssa, se traumatisoi myös.
Jokainen meistä on oma individuaali yksilönsä ja jo vauva kaipaa tulla kohdatuksi, nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Jos äiti ei ole omassa lapsuudessaan muodostanut tarpeeksi tervettä minuutta itselleen, silloin hän ei pysty tukemaan vauvalleenkaan tarpeeksi terveen minuuden kehittymistä. Hänellä ei ole riittävää kykyä kohdata vauvaansa omana erillisenä ihmisyksilönä, vaan hän voi alitajuisesti projisoida vauvaan omia osiaan, tarpeitaan ja halujaan. Voi siis olla, että äiti hoitaa ulkopuolisen silmin katsottuna vauvaansa ihanteellisesti, kaikki fyysiset tarpeet tulevat täytetyiksi ja äiti on fyysisesti vauvan kanssa paljon, mutta emotionaalisella tasolla vauva voi kokea tulevansa rajusti hylätyksi.
Häpeän kaverit – Syyllisyys ja Arvottomuus
Vauvat ja pienet lapset ovat siinä määrin egosentrisiä, että he kokevat, että äidin taholta tapahtuva hylkääminen (emotionaalinen tai fyysinen) johtuu heistä itsestään. Vauva kokee olevansa syyllinen siihen, että äiti hylkää hänet, eikä rakasta häntä, kuten hän tarvitsisi. Tämä aiheuttaa myös arvottomuuden tunnetta: ”En ole tarpeeksi arvokas, jotta saisin äitini rakkautta. En siis ansaitse rakkautta”. Ja tästä kaikesta aiheutuu myös syvää häpeää, vauva kokee itsensä täysin vialliseksi ja vääränlaiseksi, koska ”oma äitinikään ei rakasta minua”.
Häpeä siis juontaa juurensa kipeistä kokemuksista ja usein jo vauva-ajoiltamme saakka. On huomattavaa, että suurin osa meistä kantaa kehityksellistä traumaa sisällään jossakin määrin. Silloin kun häpeä juontaa juurensa jo vauvaiästä, se on yleensä paljon syvempää ja kokonaisvaltaisempaa, kuin myöhemmistä kipeistä kokemuksista johtuva häpeä. Kehityksellisen trauman aiheuttama häpeä lävistää koko ihmisen. Silloin et häpeä pelkästään joitain tekojasi tai yksittäisiä piirteitäsi, vaan häpeät itseäsi kokonaisuudessaan. Se on erittäin kivulias tila elää.
Miten häpeä ilmenee lapsella
Ulkopuolisen voi olla vaikea tunnistaa lapsen kokemaa häpeää. Pieni lapsi todennäköisesti itkee raivokkaasti ja voi olla kauhuissaan, hänellä on silminnähden paha olla. Mutta vähän vanhempi lapsi voi olla vain hiljaa ja apaattisen oloinen. Hän voi myös vetäytyä seurasta. Jos lapseen on syvempi side, hän saattaa kertoa pahasta olostaan, mutta ei välttämättä. Pieni lapsi usein pyrkii miellyttämään vanhempiaan ja kätkemään pahaa oloaan ja siksi häpeästä kärsivä lapsi saattaa vaikuttaa ihan normaalilta tai jopa iloiselta / reippaalta.
Miten häpeä ilmenee aikuisella
Häpeästä kärsivä aikuinen tuntee huonommuutta ja hän voi vertailla itseään toisiin. Hän kokee epäonnistumista, noloutta ja katumusta. Hänellä ei ole oikein koskaan hyvä olo omassa itsessään. Häpeää ei välttämättä tunnista muusta, kuin epämääräisestä pahasta olosta. Voi olla tunne, että oma elämä ei oikein koskaan ala kunnolla.
Häpeä aiheuttaa eristymistä. Voi olla ulkopuolinen olo, jopa ihmisten seurassa. Häpeästä kärsivä ihminen voi myös vältellä ihmiskontakteja tai ihmisjoukkoja.
Joskus häpeä on niin vaikea tunne tai olotila itselle, että sitä peittämään tulee viha. Erittäin vihainen tai agressiivinen ihminen saattaa siis sisimmässään kokeakin häpeää, joka on liian kipeä tunne kohdattavaksi suoraan.
Miten häpeästä voi parantua? 2 työkalua
Häpeä on kipeiden kokemuksien aiheuttama olotila, eli taustalla on traumoja. Joko yksittäisten ikävien tapahtumien aiheuttamaa traumaa ja/tai kehityksellistä traumaa.
- Häpeään liittyy salailua ja häpeä rakastaa salaisuuksia. Tehokas keino hälventää häpeää on siis tuoda se päivänvaloon. Myönnä häpeäsi ja puhu siitä. Voit sanoa vaikka vain itsellesi ääneen ”Nyt kyllä nolottaa, kun en tuotakaan osannut”. Jos haluat mennä next levelille, puhu muille ihmisille ääneen häpeästäsi. Voit olla varma, että myös muut kokevat häpeää. Kun puhut omasta häpeästäsi, se auttaa myös muita – silloin hekin rentoutuvat ja saattavat alkaa kertoa omasta häpeästään.
- Traumojen parantaminen. Jos haluat kitkeä häpeän juurisyyt tehokkaasti, sinun täytyy kohdata menneisyytesi. Kannattaa hakeutua osaavan hoitajan luokse, joka osaa auttaa sinut kohtaamaan häpeätäsi aiheuttavat tunnetraumat ja vapauttamaan ne. Usein traumat ovat tietoiselta mieleltäsi piilossa, joten niiden käsittely suoraan tietoisen mielen tasolla ei välttämättä ole mahdollista. Tämä työskentely vapauttaa sinut häpeän tunteesta jopa lopullisesti. Täältä saat lisää tietoa itsehoitopaketista, jolla voit vapautua häpeästä.
Lisätietoa traumoista ja niiden hoitamisesta.
