Jotta voisit ymmärtää syvemmin arvottomuuden, syyllisyyden ja häpeän alkuperää, täytyy ymmärtää mitä tunnetraumat ovat ja miten ne muodostuvat. Ja mitä on kehityksellinen trauma.
Tunnetraumoista
Arvottomuus, syyllisyys ja häpeä ovat aina traumaperäisiä tunteita. Tunnetrauma muodostuu silloin, kun tunnet voimakasta avuttomuutta ja voimattomuutta JA et saa vapautettua tilanteen synnyttämää traumaenergiaa kehostasi. Kehoosi ja myös mieleesi jää muistijälki tilanteesta. Jatkossa kun koet jotain, mikä muistuttaa alkuperäisestä traumaattisesta tilanteesta, kehosi ja mielesi reagoivat, kuten uhka olisi läsnä myös nykyhetkessä, vaikkei se olisikaan. Puhutaan triggeröitymisestä. Sinä triggeröidyt kun nykytilanne muistuttaa jollakin tavalla mennyttä traumatisoivaa tilannetta.
Moni ajattelee, että vain ns. isot kamalat tapahtumat traumatisoivat, kuten läheisen kuolema, vakava sairastuminen tai onnettomuus. Trauma ei kuitenkaan ole suoraan verrannollinen ulkoiseen tapahtumaan, vaan traumatisoituminen on aina sisäinen kokemus. Jos muistelet, missä tilanteissa itse olet kokenut vahvaa avuttomuutta ja voimattomuutta, niin mieleesi saattaa tulla seuraavanlaisia tilanteita: avioero, ystävä jätti, kumppani petti, lapsesi sairastui, työpaikan menetys, tms. Jokaisen ihmisen normaaliin elämään kuuluvia juttuja!
Palataanpa hetkeksi lapsuuteesi. Missä tilanteissa olet lapsena tuntenut vahvasti avuttomuutta ja voimattomuutta? Ehkä kun kaupassa eksyit vanhemmistasi ja säikähdit, että et löydä heitä enää, tai ehkä kun tarhassa kaverit eivät ottaneet sinua leikkiin mukaan tai kun paras ystäväsi muutti toiselle paikkakunnalle. Tai kun vastasit koulussa väärin ja kaikki nauroivat sinulle.
Lapsi näkee maailman ihan eri tavalla, kuin aikuinen. Tilanteet, joissa lapsi kokee vahvaa avuttomuutta ja voimattomuutta, voivat näyttää ulkopuolisen silmin, varsinkin aikuisen, melko mitättömiltä. ”Eihän tuossa nyt ollut mitään”. Lapsi kuitenkin kokee eri lailla ja traumatisoituu huomattavasti herkemmin, kuin aikuinen.
Vauvan tunnemaailma
Mitä luulet, mikä olisi pienelle vauvalle kaikista järkyttävintä, mitä voi tapahtua? Pieni vauva on kirjaimellisesti riippuvainen äidistään – jos äiti ei huolehdi, vauva voi kuolla. Yksi pahimmista asioista, joita vauva voi kokea, on tulla äitinsä hylkäämäksi.
Vauvalla ei ole analyyttista kykyä pohtia, onko äiti poissa vain hetken ja tuleeko hän kohta takaisin. Vauvalle voi melko nopeasti tulla paniikki, kun äiti ei ole paikalla. Vauva kokee silloin tulleensa hylätyksi. Toki vauvakin oppii pikkuhiljaa, että vaikka äiti olisi hetken poissa, hän tulee kyllä takaisin, mutta kyky sietää yksinjäämistä kasvaa pikkuhiljaa kun vauva kehittyy. Jos liian pienenä jää yksin liian pitkiksi ajoiksi, syntyy sisäinen turvattomuuden tunne ja syvä yksinäisyys ja se myös voimistaa traumatisoitumisherkkyyttä myöhemminkin.
Kaikki ihmiset tarvitsevat myös emotionaalista yhteyttä muihin. Eräässä tutkimuksessa vauvoja hoidettiin pelkästään mekaanisesti niin, että heidän fyysiset tarpeensa hoidettiin, mutta emotionaalisesti heitä ei kohdattu. Hoitajat eivät katsoneet vauvoja silmiin, eivätkä näyttäneet mitään tunnetta kasvoillaan. Tutkimus piti jättää kesken, koska vauvat alkoivat kuolla yksi toisensa jälkeen. Tämä antaa osviittaa siitä, miten tärkeää emotionaalinen yhteys on ihmiselle, se on itse asiassa jopa elintärkeää!
Pienelle vauvalle yhteys omaan äitiin on kaikista tärkeintä. Jos se yhteys häiriintyy, katkeaa tai jää muodostumatta, se vaikuttaa ihmisen elämään koko loppuelämän ajan.
Kehityksellinen trauma
Kehityksellinen trauma on eri asia, kuin ”normaali” tunnetrauma. ”Normaalissa” traumatisoitumisessa on ollut joku ulkoinen tilanne tai tapahtuma, joka on aiheuttanut avuttomuuden ja voimattomuuden tunteen ja traumatisoitumisen.
Kehityksellisessä traumassa ei ole niinkään kyse ulkoisista tapahtumista ja siitä, mitä tapahtui, vaan ollaan paljon hienovaraisemmissa energioissa. Kyse on ennemminkin siitä, että jotain, minkä olisi pitänyt tapahtua, ei tapahtunut. Ja se joku on juurikin tunneyhteys.
Kehityksellinen trauma muodostuu pienen lapsen / vauvan ja hänen ensisijaisen hoitajansa välille – yleensä äidin. Jos vauva ei koe tulevansa kohdatuksi ja hyväksytyksi sellaisena, kuin hän on, se on syvästi haavoittavaa.
Tällöin pieni lapsi kokee, että ”Minua ei rakasteta”, ”Minua ei hyväksytä”. Pieni lapsi on egosentrinen ja vetää helposti johtopäätöksen, että hänessä itsessään on jotain vikaa, kun oma äiti ei rakasta. Lapsi kokee olevansa vääränlainen, viallinen ja syyllinen itse siihen, että ei saa äidin rakkautta. Hän kokee olevansa täysin arvoton ja häpeää itseään, koska hän on niin viallinen. Ja koska pieni lapsi vasta muodostaa käsitystään maailmasta ja muista ihmisistä sekä omaa identiteettiään, hänen identiteettiinsä integroituvat olennaiseksi osaksi tämä arvottomuus, syyllisyys ja häpeä. Ja kaiken keskiössä on, että ”Minua ei rakasteta, en siis ole rakkauden arvoinen” – ”En ansaitse mitään hyvää”.
Elämän aikana voi tapahtua monenlaisia yksittäisiä tilanteita, joissa ihminen kokee syyllisyyttä, arvottomuutta tai häpeää, mutta kun sitä tapahtuu jo vauvana tai hyvin pienenä lapsena (mitä useammin, sitä pahempi) ja se liittyy vuorovaikutukseen oman äidin kanssa, nämä tunteet muuttuvat osaksi itseä eivätkä ne enää ole edes yksittäisiä ja erillisiä tunteita, jotka tulevat ja menevät, vaan niistä tulee kokonaisvaltainen olotila – hyvin tuskallinen sellainen.
Kuulostaa julmalta, eikö? Varmaan tällainen tilanne on aivan poikkeuksellinen, jossa lapsi kokee noin voimakkaita negatiivisia tunteita? Asia ei valitettavasti ole niin, vaan kehityksellinen trauma aiheuttaa lähes meille jokaiselle vähemmyyden tunteita – joko vähemmän tai enemmän.
Missä tilanteissa kehityksellinen trauma syntyy?
Tilanteet, joissa vauva pieni lapsi kokee tulevansa tavalla tai toisella äidin hylkäämäksi, voivat olla erittäin hienovaraisia ja arkipäiväisiä. Kuten:
- Äiti on väsynyt tai masentunut synnytyksen jälkeen – hän ei pysty peilaamaan tunteita lapselle tarpeeksi eikä pysty olemaan tunnetasolla läsnä – ei ehkä yksinkertaisesti jaksa
- Äiti ei voi olla fyysisesti tarpeeksi lapsen kanssa.
- Äiti ei hyväksy kaikkia omia tunteitaan, erityisesti kielteisiä. Silloin hänen on vaikea hyväksyä näitä tunteita lapsellaankaan.
- Kun äiti hermostuu tai suuttuu – pieni lapsi kokee sen emotionaaliseksi hylkäämiseksi. Yhteys katkeaa, ”minua ei rakasteta”.
- Äidin oma minuus ei ole kehittynyt tarpeeksi terveeksi. Hän ei ole läsnä itsessään ja projisoi omia tarpeitaan ja halujaan lapseensa. Hän saattaa ulkopuolisin silmin hoitaa esimerkillisesti lastaan, mutta lapsi tuntee, että ei tule kohdatuksi yksilöllisenä omana itsenään – emotionaalinen hylkäys taas!
Kehityksellinen trauma siis koskettaa melkein jokaista meistä ja myös niitä, joilla oli ns. onnellinen lapsuus ja hyvä perhe.
Kun arvottomuus, syyllisyys ja häpeä ovat muodostuneet osaksi identiteettiäsi, ne tunteet ovat sinussa ja kun kohtaat stressaavia tilanteita, nuo tunteet heräävät helposti.
Arvottomuus
Arvottomuuden tunne voi ilmetä esim. seuraavilla tavoilla:
- Vertailet itseäsi muihin
- Et koe ansaitsevasi hyvää, (esim. parempia vaatteita, parempaa työpaikkaa, kunnioittavaa kumppania, … )
- Ajattelet, että muut ovat parempia, kuin sinä
- Et koe olevasi rakkauden arvoinen
- Teet paljon muiden puolesta, mutta et salli itsellesi lepoa
- Et panosta omaan hyvinvointiisi
- Koet kelpaavasi vain silloin, jos olet ansainnut hyväksynnän jollain suorituksella
Syyllisyys
Syyllisyyden tunne voi ilmetä esim. seuraavilla tavoilla:
- Jos teet mielestäsi jotain väärin, syyttelet itseäsi siitä jälkikäteen
- Mielestäsi teit väärin, vaikka muut eivät olisi samaa mieltä
- Saatat vielä vuosienkin kuluttua syyttää itseäsi jostain vanhasta asiasta
- Ehkä koet syyllisyyttä myös siitä, mitä vääryyttä muut ovat tehneet
- Tai koet epämääräistä syyllisyyttä aina, et edes tiedä miksi
Häpeä
- Häpeän tunne voi ilmetä esim. seuraavilla tavoilla:
- Tunnet olevasi huono – huonompi kuin muut
- Koet olevasi epäonnistunut
- Olet mielestäsi vääränlainen
- Voit hävetä: taitojasi, osaamistasi ja/tai osaamattomuuttasi, ominaisuuksiasi, ulkonäköäsi, kehoasi, seksuaalisuuttasi, jne…
Koska mieli suojelee meitä, et todennäköisesti muista kipeitä tilanteita lapsuudestasi tai vauva-ajastasi. Tai ehkä muistat jotain – voit olla melko varma siitä, että se on vain jäävuoren huippu. Traumaattiset hetket usein painuvat tietoiselta mieleltämme piiloon, alitajuntaan. Vain arvottomuuden tunne, syyllisyys ja häpeä jäävät jäljelle ja ne tulevat esiin aika ajoin elämässäsi. Ne ovat kuitenkin hyvä tienviitta, jolla varhain muodostunut kehityksellinen trauma paljastuu.
Jos tahdot vapautua arvottomuudesta, syyllisyydestä ja häpeästä syvällisesti, sinun täytyy alkaa kohdata menneitä kipujasi ja traumojasi. Jutteluun perustuvat menetelmät harvoin toimivat tarpeeksi syvällisesti – sinun täytyy kurkata tietoisen mielesi alle, tiedostamattomaan.
Arvottomuudesta, syyllisyydestä ja häpeästä on kuitenkin mahdollista vapautua syvällisesti, kun vapautat traumat ja niiden juurisyyt sekä kehostasi että alitajunnastasi. Täältä saat lisätietoa.
